Kirjoittaja on opintovapaalla Turun yliopiston yliopistonlehtorin tehtävästä ja opiskelee ylempää AMK-tutkintoa liiketoiminnan kehittämisen alalta. 

Tämä kirjoitus on muokattu opintojaksolle Innovaatiojohtaminen tehdyn oppimistehtävän tekstistä.

Innovaatiojohtamisen opintojaksolle tehdyssä oppimistehtävässä haastettiin opiskelijat pohtimaan oman organisaation innovaatiokulttuuria. Itse otin näkökulmaksi ja lähtöolettamukseksi sen, että innovaatio tähtää kaupallistamiseen. Yliopistolla tehtävä perustutkimus tuottaa jatkuvasti uutta tietoa eli määrättömästi innovaatiopotentiaalia. Varsinaiset innovaatiot syntyvät kuitenkin vasta tietoa toiminnaksi hyödynnettäessä ja vain harvat perustutkimuksesta syntyvät oivallukset viedään hyötykäyttöön tutkimusryhmien toimesta.

Uskoisin, että yliopistolla nihkeys innovaatiotoimintaan lähtemistä kohtaan johtuu tutkimuksen perusluonteesta. Tutkimuksen perustavoite ei ole muutos, vaan uuden tiedon luominen. Tiedon soveltaminen käytäntöön on ajateltu olevan jonkun muun toimijan kuin tutkijan tehtävä. Tutkimustyön tulos on tieteellinen julkaisu, jossa uusi tieto jaetaan vapaasti käytettäväksi. Tutkija ei lähtökohtaisesti ole liiketoiminnan kehittäjä, eikä tutkimustyö yliopistolla ole sama asia kuin yritysten tutkimus- ja (tuote)kehitystoiminta (T&K). Jos näitä kahta haluttaisiin tuoda lähemmäksi toisiaan, pitäisi esimerkiksi tohtorintutkintojen vaatimuksiin sisällyttää yrityksen kanssa yhteishankkeena tehtävä kehittämisprojekti, jonka lopputuloksena ei olisikaan tieteellinen julkaisu, vaan tuotos arvioitaisiin kehittämishankkeen vaikuttavuuskriteerein.

Yliopiston yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja talouskasvu

Yliopistolaki linjaa, että yliopistojen tulee toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Turun yliopiston strategiassa yliopisto on ”yhteiskunnan hyvinvoinnin ja talouden vauhdittaja”, joten yhteiskunnallinen vuorovaikutus tässä tapauksessa tähtää myös osaltaan liiketoiminnan kehittämiseen.

Voiko yliopistollinen tutkimus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus olla joskus myös yhteiskunnan hyvinvoinnin ja talouden jarruttamista? Talouden jarruttamista on ehkä perinteisesti ajateltu olevan esimerkiksi omalla alallani biologiassa, jossa tutkimuksella pyritään tukemaan luontoarvojen säilyttämistä. Tämän on nähty ajoittain olevan ristiriidassa esimerkiksi hallituksen energia- tai maatalouspolitiikan kanssa. Yhteiskunnan arvomaailman muutos kestävän kehityksen korostamiseksi sekä luonnon huomioiminen ihmisen hyvinvoinnin edistäjänä on kääntänyt tämän asetelman päälaelleen. Kytkemällä siis ympäristönsuojelu uuteen termiin ”biotalous”, voi biologinenkin tutkimus kehittää liiketoimintaa, joka tukee luontoarvojen suojelua.

Tästä päästään suoraan innovaatiojohtamisen oppimistehtävästäni saamaan palautteeseen. Esitin tekstissä, että perustutkimus ei lähde ajatuksesta: ”Mitä asiakas tarvitsee?”. Palautteessa, minua kehotettiin pohtimaan asiakasajattelua hieman laajemmasta näkökulmasta. Yhteiskuntahan ohjaa hyvin vahvasti tutkimuksen rahoitusta. Hallituksen linjaukset ja niistä lähtevät rahoitusmuodot perustuvat yhteiskunnallisiin trendeihin, kuten esimerkiksi nyt pinnalla olevat ilmastomastonmuutos, uudet energiamuodot tai terveysteknologiat. Jos tutkija haluaa saada rahoitusta tutkimukselleen, hänen tulee palvella rahoittaja-asiakasta. Koska perustutkimuksen rahoitus tulee pääasiassa verovaroista, on asiakas viime kädessä ympäröivä yhteiskunta. Talous pyörittää yhteiskuntaa, joten voidaan olettaa yhteiskunnan edellyttävän yliopistollisen tutkimuksen hyödyttävän myös suoraan taloutta ja liike-elämää. Missä roolissa yliopiston tutkijat tulevaisuudessa ovat tiedon hyödyntämisessä, jää vielä nähtäväksi.

Lopuksi vielä onnea 100-vuotiaalle Turun yliopistolle!

Get inspired by science!